Tärkeää hyötykoirien koulutuksessa on moniammatillinen yhteistyö ja ymmärrys koirien tarpeista, vahvuuksista ja rajoituksista.
Haubenhofer ym. havaintojen mukaan, eläinavusteinen työ ei tuota ylimääräistä stressiä eläimille.
Koulutuksessa on tärkeätä valita oikea koira oikealle asiakkaalle. Koulutus suunnitellaan ja toteutetaan aina yksilöllisesti käyttäjän tarpeiden ja koiran mukaan. Näin räätälöidään yksilöllisesti hyötykoiran toiminta soveltuvaksi eri käyttäjille. Koulutus tapahtuu sekä hajuerottelun että muun käytännön koulutuksen avulla.
Niin kuin migreenitutkimuksessa on todettu koira ilmaisee joskus kivun omistajalleen spontaanisesti; levottomuus, pyöriminen, hyppiminen, edestakaisin ravaaminen, omistajaansa kiinni liimautuminen, tuijottaminen, tarkkaileminen, syliin pyrkiminen, nuoleminen (etenkin kasvot / suun ympäristö / kädet), asettuminen kipeän paikan viereen tai päälle, ääntely, tai asettuminen eteen estäen omistajaansa poistumasta kotoa.
Koulutuksen myötä koiralle opetetaan tulevan kohtauksen ilmaiseminen omistajalleen yksilöllisesti suunnitellun ja opetetun ilmaisun avulla. Ilmaisu on selkeästi tunnistettavissa ja poikkeaa normaalista ja tavallisesta käytöksestä. Koulutuksessa varmistetaan, että opittava ilmaisutapa on käyttäjälle ja koiralle fyysisesti turvallinen.
Samalla katsotaan, mitkä koiran muut avustavat tehtävät ovat juuri kyseessä olevalle käyttäjälle hyödyksi. Koulutuksen avulla voi koiran osaamiseen lisätä vielä muita selkeitä ilmaisuja; esimerkiksi avun hakeminen toiselta ihmiseltä ja hätäpainikeen hyödyntäminen.
Koulutuksen perustana on positiivinen vahvistaminen. Ihmisen kyky ymmärtää ja tulkita koiraa on avainasemassa tällaisen tuen mahdollistajana. Koira käyttää erinomaista hajuaistiaan eri tarkoituksiin. Ihmisen tulisi oppia kommunikoinnista mahdollisimman paljon ja tunnistaa koiran antamia signaaleja. Tämä mahdollistaa havaintojen vahvistamisen oikea-aikaisesti. Samalla varmistetaan koiran luotettavuus ja tarkkuus.
